Jauhetut tuotteet
Jauhetuista tuotteista osa tulee meille valmiiksi jauhettuna teurastamolta ja osan jauhamme itse. Jauhetut tuotteemme sisältävät ainoastaan nautaa, niihin ei ole lisätty muita osia.
Jauhemaksa tulee meille valmiiksi jauhettuna, mutta pakkaamme sen itse asiakkaan toiveiden mukaan. Peruspakkauskoko jauhemaksalla on 500 g.
Naudan jauhelihasta osa tulee meille valmiiksi jauhettuna ja osan jauhamme itse. Jauhelihan normaalit pakkauskoot tuoreena ovat 5 kg, 2,5 kg ja 500 g. Jauheliha jäädytetään 500 g pakkauksissa, jos asiakas ei ole erikseen muuta toivonut.
Pihvit
Tämän ryhmän tuotteet leikataan paisteista ja fileistä raakakypsytyksen jälkeen eli noin kaksi viikkoa erän saapumisen jälkeen. Huomaa, että on esimerkiksi mahdollista, että kaikki fileet myydään kokonaisina eikä valmiiksi leikattuja pihvejä tule ollenkaan saataville.
Jaakkolan tila
Lähiruokaa: mansikoita, vadelmia, mehuja, hilloja, glögiä, hunajaa. Lisäksi kynttilöitä ja saippuaa.
Aholafarm
Elämyspalveluita, ateria- ja pitopalvelut ja mm. savusaunaa