Paistikuutiot leikataan raakakypsytetystä ulko- ja kulmapaistista käsityönä. Kuutiot ovat noin 2-5 cm paloja, jotka soveltuvat mm. hauduttamiseen, kastikkeisiin ja patoihin.
Pääsääntöisesti paistikuutiot pakataan 500 g vakuumi pakkaukseen, mutta asiakkaan toiveesta voidaan tuote pakata myös muuhun pakkauskokoon.
Tuore tuotteen säilytys mahdollisimman viileässä, 0-4 asteessa. Pääsääntöisesti leikatut tuotteet ovat jo raakakypsytettyä lihaa, joten tuote ei enää vaadi erillista kypsyttämistä. Tuotteen etiketistä selviää, kuinka kauan tuotetta voi säilyttää jääkaapissa ennen käyttämistä tai pakastamista.
Leikattavat tuotteet pyritään leikkaamaan tilausten mukaan, mutta jonkin verran teemme tuotteita myös valmiiksi varastoon. Varastossa olevat tuotteet jäädytetään, eikä niiden pakkauskokooon voi enää vaikuttaa. Jäädytetty tuote tulee säilyttää alle -18 asteessa. Sulanutta tuotetta ei saa jäädyttää uudelleen. Jäädytetyn tuotteen pakkaukseen on merkitty päiväykset, tuote säilyy pakastimessa noin 9 kuukautta jäädyttämisestä.